>

Moi,

Olen rakennusmestari (amk) Eerikki "Eetu" Nuutinen. Olen kolmen teinin isä ja pidän talouttani Porvoossa kumppanini kanssa.

Täältä näet referenssiluetteloni.Omanaama

Ammatillisena kunnia-asianani on tehdä asiat järkevällä tavalla oikein. Vastustan turhaa byrokratiaa ja pyrin aina löytämään tehokkaimman tien suorittaa asia. Työssäni kunnioitan kuitenkin byrokratian rattaita ja toimin niiden asettamien reunaehtojen sisällä. Haen työssäni uusia tehokkaampia ratkaisuja ja toimintatapoja, joiden avulla jokainen voi paremmin rakennustyömaalla ja keskitytään olennaiseen, eli korkean laadun saavuttamiseen.

Vanhempani olivat ravintoloitsijoita, josta syystä kävinkin alkujaan sekä kokin, että restonomin koulutukset ennen 2000-luvun vaihdetta. Pian koulujen jälkeen rakentaminen vetikin pariinsa ja nyt olen ylpeä sekä asiakaspalvelutaidoistani, että rakentamisen käytännön kokemuksestani - tunnen työt, joita johdan.

Lämpenen ammatillisesti rakennusteknisistä haasteista, vaikeista hankkeista ja haastavista hankeorganisaatioista. Kun tekee hankkeita, joita muut eivät suostu tekemään, tottahan sitä ottaa osumia, mutta samalla oppii jatkuvasti. Toisaalta minut tunnetaan pienhankkeissa nimenomaan ihmisläheisenä asiakaspalvelijana, jolla on rautainen ote rakennustöihin. Niin asiakkaani kuin urakoitsijat yleensä tykkäävät tyylistäni.

Teen kovin mielelläni töitä valvojana, projektinjohtajana ja vastaavana työnjohtajana. VTJ-hyväksynnät minulla on muun muassa Porvoossa, Helsingissä ja Kauniaisissa. Kokemuksen puolesta ei ole ongelma järjestää niitä muuallekin. Eräs leipälajini on märkätilavalvonta ja olen saanut tästä todisteeksi märkätilavalvojan VTT-sertifikaatin VTT-C-21961-16. Olen myös kehittänyt Suomen Rakennusmestarien käyttämät märkätilavalvonnan työkalut. Minun valvomani märkätilat eivät vuoda ja jokainen asiakkaani on kiittänyt minua valvontatyön opastavasta ja kansantajuisesta työtavastani.

Tästä voit tutustua suosituksiini ja palautteisiini. Kerään niitä Mezuria.com -palvelulla, jotta sinäkin tietäisit etten pääse niitä itse säätämään. Voit jättää minulle myös palautetta tai suosituksen sinne. Aiemmin käytin Kokemukseni.fi palvelua, johon tulleet suositukset näet tästä.

Tästä näet facebook-sivuni ja tästä Linkedin-profiilini.

Harrastuksiini kuuluvat hyvän ruoan lisäksi veneily, kalastus, lumilautailu, pyöräily ja tietysti oman käden taitoja kehittävät metalli- ja puutyöt omiin tarpeisiin. Uudet tuoteinnovaatiot ja startupit rakennusalalle, voidaan kaiketi nähdä harrastuksena kun niillä ei ole rikastunut vielä.

Persoonana olen sosiaalinen ja voimakas. Odotan muilta saman tasoista rehtiyttä ja avoimuutta kuin miten itsekin toimin. Toimintani tärkein motiivi on tuottaa hyötyä muille - ehkäpä siinä itsekin saa sitten jotain. Sen vuoksi käytän paljon vapaa-ajastani oman toimialani pyyteettömään kehitykseen. Sitä olen tehnyt nyt kymmenisen vuotta ja tietysti salaa toivon, että joku loistavista ideoistani myös alkaisi lentämään.

Linkkaan erittäin mielelläni eri alojen edelläkävijöiden kanssa. Näistä aloista mainittakoon rakennus- ja kiinteistöalat, liiketoiminnan kehitys ja IT.

Rakentavin terveisin

Rakennusmestari Eerikki Nuutinen

040 874 0308 ja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

image

Paremman rakentamisen puolesta!

Loviisantie 351, 06200 Porvoo
+358 (0)40 874 0308
apua@rakennusmestarit.fi

Ei se ole niin pienestä kiinni!

"Rakentaminen ja asiakaspalvelu voidaan yhdistää tehokkaaksi ja asiakasta miellyttäväksi kokemukseksi. Se vaatii ammattilaiselta vain tahtoa, ammattiylpeyttä ja ajan hermolla pysymistä."

Paremman asiakaskokemuksen puolesta!